tiistai 29. marraskuuta 2016

Arvonta

Lontoossa Bootsilla luulin ostavani ihan toisen Smashboxin primerin kuin mikä mukaan sitten lähti. Hoksasin sitten kotona, että minullahan on jo sellainen, ja vieläpä miltei täysi.

Mutta ei haittaa, laitetaan hyvä kiertämään, eli tarjolla olisi täysikokoinen Smashboxin primer, öljytön, sinetöity ja henkäyksenohut.


Arvonnan säännöt:

1. Saat yhden arvan vastaamalla kysymykseen: Jos sinulla olisi rahaa ja mahdollisuus, minkä kosmetiikkatuotteen haluaisit kaikista mieluiten ostaa?

2. Vakituiset lukijat saavat toisen arvan.

Laita kommenttikenttään vastaukset joko molempiin kysymyksiin (2 arpaa) tai vain kakkoseen (1 arpa).

Arvonta päättyy keskiyöllä joulukuun 18 (24.00, Suomen aikaa), ja voittajan soisin olevan viimeistään seuraavan keskiviikon aikana lukemassa s-postiaan, muuten arvonta menee uusiksi.

Onnea kisaan!

maanantai 28. marraskuuta 2016

@ The Ritz

Ei käyntiä Lontoossa ilman käyntiä The Ritzissä. Meillä oli mukana kolmetoistavuotias teini, jonka piti päästä vaateostoksille, ja pussien ja kassien kanssa piti löytää joku istumapaikka, koska tungos Oxford Streetillä oli huikea.

Teinityttömme sai valita listalta alkoholittoman "mocktailin" ja häntä niin nauratti, kun laitoin hänen kuvansa hänen äidilleen tekstillä "Lady Viv iltapäiväcoctaililla The Ritzissä". Yksityisyyden vuoksi en nyt sitä kuvaa tässä julkaise, mutta siinä neidissä on todella shoppaaja-ainesta, sillä muutama satanen oli äkkiä ja määrätietoisesti törsätty Adidaksella ja Primarkissa. No, onhan nyt punnan kurssi alle euron, että kyllä kannatti. Näkisittepä muuten myös minun ostokseni Bootsilta...













Baarissa lauleli kamarikuoro joululauluja.





Yksi hotellin hisseistä.



Täällä on muuten jopa vessassa on muuten oma palveluskuntansa, joka jopa laskee sinulle sopivan lämpöisen veden käsien pesua varten ja ojentaa sitten pehmeän pyyhkeen....

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kew Gardensin jouluvaloshow

Tämä viikonloppu on kulunut pitkästä aikaa Lontoossa. Kävimme eilen illalla Kew Gardensissa jouluvalowhow'ssa, joka nyt taidettiin järjestää neljättä kertaa. Valoshow on itse asiassa kävelyreitti pimeällä, ja reitin varrella on ihania valojuttuja. Tapahtuma on auki vain viikon verran, ja reitin varrella on kaikenlaista muutakin kivaa, esityksiä, tivoli, mulled wine ja hunajasimakojuja, esityksiä lapsille (ja lapsenmielisille) ja mm. käsintehtyjä marshmalloweja myynnissä, sekä tuli, jossa paahtaa niitä tikun nenässä.

Tässä muutamia kuvia, harmi vaan, kun iPhonen akku hyytyi kesken kierroksen!






















Palmuhuone oli showstopper!  Harmi että siellä oli niin paljon liikkuvaa valoa, ettei kaikkea saanut millään kameralla vangittua!

Jos tapahtuma kiinnostaa, kannattaa varata liput ajoissa! Show on joka vuosi erilainen. Lisätietoja kuninkaallisten kasvitieteellisten puutarhojen omalta nettisivulta, KLIKS.

Häippäisenpä tästä vielä yhdelle Boots-visiitille ja sitten  lentokentälle ja takaisin Sveitsiin!

torstai 24. marraskuuta 2016

Holohuulet.

Pienikin ölyläikkä kukkii asvaltilla sateenkaaren eri sävyissä. Koksilisitko samaa myös huuliin? Tosin ei jäteöljyllä, vaan muilla keinoin.


Sigma Beauty on luonut tämän öljyläikän tavalla sädehtivät huulikiillot nimeltään LipSwitch. Niin, onhan hololakkojakin kynsille, miksi ei siis huulille?












Varsinaiset foliohuulet! Jos kiinnostaa kokeilla, nämä huulikiillot löytyvät täältä, ja ne maksavat noin 14 taalaa kipale. Shipito.com'n kautta ei kaiketi postimaksukaan ole niin suuri. Allaolevan likin takaa löytyy myös Suomessakin tunnettuja ulkomaisia nettikosmetiikkakauppoja. Naapurimaista löytyy ostopaikkoja myös, vaan Suomessa ei niitä ole. Katsopa listaa täällä.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Pink Box marraskuu 2016

Tänään saapui taas sveitsiläinen Pink Box. Katsotaanpa, mitä sen sisällä oli. Se täytyy kyllä sekä tästä, että Alluren boxista sanoa, että loodat ovat tukevaa tekoa, joten niitä voi käyttää vielä pitkään säilytysrasioina.






Aloitetaan alhaalta tuosta Niveasta: Matkakokoisena oli mukana Nivean Silk Mousse Creme Care'a, eli suihkuvaahtoa. Kokeilen mielelläni, vaikkei tuote sinällään kovin erikoinen olekaan.

Ylempänä on Lubex-merkkinen (luulin ihan ekaksi, että on jotakin liukkaria, vaan ei) anti-age - päivävoide ja yövoide. Ihan uusi merkki minulle. Hyviä matkakokoja.

Vielä ylempänä on täysikokoinen Daylong-aurinkosuojageeli. Oikein hyvä! Tätä tarvitaan taas kun aurinko alkaa porottaa näillä leveysasteilla! Niin ja kyllä kai sitä oikeastaan pitäisi käyttää ihan jopa joka päivä, tosin nyt en ole juurikaan ulkona valoisalla säällä. Kevyt geeli suojaa UV-säteiltä ja estää maksaläiskiä.

Alimpana on Kneipp-merkkinen pussillinen kylpysuolaa. Ehkä voisin liotella siinä varpaitani. Sisältää onnenkäenkaali- ja carambolauutetta. Kneipp taitaa olla joku luomusarja, olen vain katsellut tuotteita Manorissa.

Sitten mukana oli John Friedan Frizz Ease -sarjan korjaava shampoo ja hoitis. Molemmat todella 
hyviä, olen kokeillut ennenkin!

Jo tuo Daylong meni reippaasti arvoltaan yli koko paketin arvon ☺

tiistai 22. marraskuuta 2016

Sairastelu Sveitsissä

Ei, en ole sairas, mutta pitää teille kertoa hiukan tästäkin aiheesta. Täällä kun ei sairastella ihan ilmaiseksi, vaan jokaisella on oltava pakollinen sairauskuluvakuutus.


Vaikkakaan täällä ei olla ihan täysin sairauskuluvakuutuksen varassa, kuten esimerkiksi USA:ssa, niin sairastaminen on aika kallista, ja valtio osallistuu kuluihin vain rajoitetusti.

Jos tiedät käyväsi lääkärillä useampaan otteeseen vuoden aikana, kannattaa valita vakuutus, jonka omavastuu on alhainen. 300 frangia (miltei sama euroissa) on alhaisin omavastuu per vuosi, ja kaikesta sen ylittävästä maksetaan itse 10%, kunnes vuosittainen katto tälle on 700 frangia.

Jos haluaa tuota 300 frangia isomman omavastuun, säästää sitten kuukausittaisissa (tai vuosittaisissa) vakuutusmaksuissa, sillä mitä suurempi omavastuu, sen pienemmät maksut. Se omavastuukaton ylittävä maksimisumma (eli 10% per sairaanhoitokäynti) on joka tapauksessa se 700 frangia.

Alaikäisten ja raskaana olevien terveydenhuolto hoidetaan kuitenkin julkisista varoista.

Joka tapauksessa täällä aikuisen ihmisen vakuutus maksaa noin 500 frangista ylöspäin kuukaudessa, ja kuten sanoin, perusvakuutus on kaikille pakollinen.

Siihen tosin saa rahalla kaikenlaisia "lisäosia", kuten hammashuollon, silmälasit ja optikon yms. Myös  - kuten Saksassa  - hoitava lääkäri voi määrätä "Kur" (kuurin kylpylässä), ja tämänkin kattaa sairauskuluvakuutus  - kuten myös yleensä lääkkeet.

Tässä mielessä Suomen systeemi rokottaa ihan samalla tavalla ihmisiltä sairausvakuutuksen veroissa, en tiedä, onko sillä kovinkaan ihmeellistä eroa, paitsi se, että verotus on progressiivinen, eikä rasita rahattomampia kohtuuttomasti. Tosin varakkaammat sitten maksavat viulut.

Se, mikä puoli taas (vakuutusyhtiöitten lihottamisen lisäksi) Sveitsin mallilla on, on se, että voi itse valita, mitä "palikoita" vakuutukseensa haluaa, ja siis räätälöidä vakuutuksensa itselleen sopivaksi.

Kumpi on sitten parempi  - vaikea sanoa!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Jouluista

Aamulla, kun menin töihin, oli lauma miehiä laittamassa puihin jouluvaloja. Kadun varrelle on aiemmin jo laitettu kuusia. Valot eivät vielä olleet päällä, kun töistä tulin, mutta varmaan on aika komean näköistä sitten kun saavat hommansa valmiiksi.


"Grättimannit" ovat ilmestyneet niin työpaikan kahvilaan, kuin kauppoihinkin. Ovat tehty briochetaikinasta, mutta hyvin lähellä pullaa, paitsi että täällä ei taikinaan laiteta kardemummaa.

Hankin jo muutamia joululahjojakin. Douglasilla on myynnissä "Ottoman"-niminen sarja, jonka tuotteet tuoksuvat ihanilta! Eivätkä ole hinnalla pilattuja, katsokaapa vaikka täältä. Sarjaan kuuluu näitten vartalotuoksujen ja käsivoiteiden lisäksi kaikenlaista kylpylärekvisiittaa.




Tuotteissa on käytetty mm. arganöljyä ja sheavoita. Tuoksut ovat muhkeita, Arabialaista Oudh'ia, Damaskonruusua, Tunisian Ambraa, Egyptin Myskiä. Jäin miettimään, miten erilaisilta eri ruusut, ja vaikka erivärisetkin ruusut voivat tuoksua.

Tässä voi sanoa olevan vastinetta rahalle!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Boosteria iholle

Joskus lentokentillä luuhatessa tekee hauskoja löytöjä. Kuten nämä Clarinsin pikkupurkit.


Täytyy myöntää, että ostin ihan sen kummemmitta vilkaisuitta käyttöohjeeseen.


Nämä tehotipat siis pitää sekoittaa johonkin toiseen Clarinsin tuotteeseen. Kaapista löytyikin niihin sopiva seerumi, josta kerron lisää omassa postauksessaan.

Oranssinen pullo on nimeltään "Energy" ja sen kerrotaan toimivan väsymystä vastaan, myöhäisien iltojen jälkeen, jetlagiin, väsyneille vanhemmille ja tiukkojen dieettien aikana ja yleiseen stressaantumiseen, joka näkyy ihossa. Vain 3-5 tippaa ainetta riittää. Tämä boosteri sisältää ginsengiä.

Vihreä pullo on taas nimeltään "Detox" ja sitä suositellaan rasittuneelle iholle juhlimisen, ilmansaasteiden ja savuisen ympäristön rasittamalle iholle. Tämä hoitotiiviste sisältää vihreää kahvia, ja sen sanotaan siloittavan ihoa.

Käteviä pieniä pulloja nämä, mahtuvat reissaavan naisen laukkuun!

Jos haluat tilata Douglasista....

Hoksasin nyt vasta, että vaikka Douglas ei toimita Suomeen, on sillekin hommalle kiertotie. Nimittäin shipito.com.


Näköjään heillä on varasto Itävallassakin (Austria).


Nyt ovat - taas vaihteeksi - kaikki meikit -20%, joten tutkailkaapa, jos kiinnostaisi ostaa! Isommat tilaukset tulevat Shipitolla postikuluitta, sitten vaan pitää maksaa postit Suomeen.

Valikoima ei ole ehkä sama kuin täällä Sveitsissä (tai Saksassa), mutta ainakin joulukalentereita löytyy vielä. Tässä linkki.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Girls Gone Wow!

Vähän rasittavaa, kun joka viikko on -20% alennus jostakin kosmetiikkakategoriasta jossain kaupassa. Tulee sitten tehtyä kaikenlaisia hankintoja.


Tämän Benefitin kausituotteen laitoin ihan vaan paketintäytteeksi tilaukseen Douglasilta. Varsinainen täyte tämä peltitoosa olikin, katsokaapa kokoa!








Sisällä oli monta tuotetta: They're Real - maskara, ssävytetty primer sille, Gimme Brow - kulmakarvaväri, PoreFessionel meikinpohjustusaine ja Bene Tint -pullo.

Pelkällä primerilläkin saa jo ihan näyttävät ripset. Toisessa silmässä pelkkä primer ja toisessa yksi kerros They're Real - ripsaria.


Kulmavärissä on söötti, pieni harja.

Mahtoiko koko keksintö maksaa kolmeakaan kymppiä, siis frangeissa. Alennuksen kanssa. Huomattavasti halvempaa siis kuin yksittäin ostettuna.

Minulla on nyt huima määrä Douglasin  alekuponkeja, mutta kun ne eivät koskaan oikein kelpaa, kun näitä -20% alennuksia on miltei joka viikko, ja kahta alennusta ei voi käyttää samaan aikaan. Josko joku näitä tarttisi joskus reissulleen...