torstai 30. heinäkuuta 2015

"Everything but the kitchen sink"

Jotkut naiset ovat kenkäfriikkejä, mutta minä se kokoilen käsilaukkuja. Eikä minulla ole aavistustakaan, montako niitä on, mutta niitä on monta.

Kun laukkua vaihtaa, on joskus ongelmia muistaa vaihtaa kaikki tarvittava tavara laukusta toiseen.


Naisten käsilaukuissahan sanotaan olevan vähän kaikenlaista. "Everything but the kitchen sink", kuten britit sanovat, tai suomalaisittain kaikki muu, paitsi ulko-ovi. Noinniinkuin varmuuden vuoksi.

Vähin, mitä minun laukussani voi olla, on aika nopeasti listattu: luotto- ja kanta-asiakaskortit, passi ja huultenrajauskynä. Niin ja hammastikkuja. Ja ainakin yksi paperinenäliina, mieluiten paketillinen. Pieni pullo hiuslakkaa ja lukulasit.

Jos sitten haluaa hifistellä, siellä on oltava jonkinlainen peitevoide tai vähintään puuteri ja ripsiväri. Vielä siitäkin pidemmälle kun ajatellaan, siellä on aurinkopuuteri siveltimineen, pieni kokoontaittuva harja ja ehkä luomiväripaletti ja rajauskynä.

Yleensä siellä on kyllä paljon muutakin, kuten kolikkokukkaro, auton avaimet, tyroksiinipurkki ja kännyn laturin piuha. Joskus myös tablettitietsu.Niin ja pieni tuubillinen käsivoidetta. Tarvittaessa myös kokoontaitettava sateenvarjo tai/ja aurinkolasit.

Nyt siellä näkyy olevan keksipakettikin :)

Mitä löytyy sinun käsilaukustasi?



Eyebrow Treat & Tame

Kilpirauhasen vajaatoiminta näkyy monasti kulmakarvojen ääripäitten harvenemisena  - niin minullakin. Vaikka saisikin lääkityksellä kilpparin kuntoon, niin, kulmat ovat ja pysyvät harvoina, sille ei kai voi mitään, ellei sitten harkitse tuuhennusta, mikä mielestäni on täysin turhaa.

Nythän on kuitenkin saatavissa kiulmia tuuhentavia värejä, joissa on kuituja, ihan kuin joissain ripsiväreissäkin. Hankinpa siis sellaisen. Merkkin on e.l.f., joka ei rahallisesti saa mitenkään perikatoon ja jota on kehuttu. Makeupalleyn arvioita voi lukea täältä.

Tuubin toisessa päässä on geeliä, toisessa väri, joka tässä tapauksessa on Dark, eli tummin.

Väripää ja harja kuituineen.

Geelipäässä olikin sivellin, ja sitä siis laitetaan ensin, koska siinä on ravinteita ja se hoitaa kulmia.

Tilanne ilman mitään meikkiä.

No paransihan se tilannetta aika lailla! Kuvaan tuli nyt vahingossa toinen kulma, mutta samannäköiset ne ovat, joten ei kai sillä ole niin väliä...

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

La Rive Vanilla Touch

Nyt voi vaan sanoa, että löytyi todella edullinen ja vaniljainen tuoksu. Tokmanni myy tätä hintaan 4,90 euroa, eikä se kuitenkaan tuoksu minun ihollani mitenkään "halvalta".


Kirjoittelin joskus aikaisemmin Aquolinan Pink Sugar - tuoksusta, ja jos makeista tuoksuista tykkää, tämä menee sen parina kuin nenä päähän.

Näinkin edulliseksi tuoksuksi tämä on varsin kestävä, joskaan ei tietty vedä vertoja kalliimmille, mutta ei huono kuitenkaan, voisi luulla arvokkaammaksikin. Valmistettu Puolassa, eikä tuoksua löydy fragrantica.com'ista.

Netistä löytyi kuitenkin analyysi tuoksusta:

Fragrance Notes



Top Notes Top NotesGardenia, Bamboo, Peach, Red apple
Heart Notes Heart NotesJasmine, Freesia, Rose
Base Notes Base NotesMusk, Sandalwood, Amber, Vanilla, Coconut, Orchid

Joskus jotakin kivaa näyttää saavan edullisestikin, vai mitä?



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Liikuntapäiväkirja - 61 viikkoa takana

Saikkari käsileikkauksen takia loppui kesäkuun lopussa, mutta kovin on tihkeästi lähtenyt käyntiin taas tämä liikunnallinen elämä. Heinäkuun alusta lähtien olen toki salilla käynyt, mutta kunnollisen treenauksen kanssa on ollut hiukan niin ja näin. Viime viikolla ja sitä edeltävällä vasta pääsin oikeastaan vauhtiin, ja sekin oli kolme kertaa viikossa tunnin pyöräily, mutta vastusta en ihan sille tasolle laittanut kuin mihin jäin helmikuulla.


Siis laskujeni mukaan viime viikko mukaanluettuna ollaan nyt kuntoiltu kokonaista 62 viikkoa. Kunto kuulemani mukaan huononee jo kahdessa viikossa, joten en helpotuksekseni ole mitään huikeita muutoksia huomannut, mutta ehkä sekin päivä tulee silloin kun saan aikaiseksi sen tunnin kuntopyörän lisäksi tehdä koko olemassaolevan saliohjelmani. Toistaiseksi pyöräily on ihan riittänyt, koska tuntuu, että silloinkin saan salilla tärvääntymään koko aamupäivän.

Eniten odotan kauhulla sitä päivää, kun pitää taas ruveta tekemään jalkakyykkyjä :)  En ole ihan varma, saako niitä menemään entisillä painoilla, mutta pikkuhiljaa pitäisi kai yrittää. Leikattua rannetta en haluaisi vielä pahemmin rasittaa, sillä sitä särkee nytkin aina välillä, jos yrittää liikaa sitä käyttää.

Muuten täytyy sanoa, että on nihan päässyt unohtumaan saikkarilla se endorfiinipiikki, joka tulee kovan salilla hikoilun lopputuloksena! Olen oikein tyytyväinen  itseeni, vaikka välillä tuntuikin tympeältä ajatukselta aloittaa hikiliikunta uudelleen. Piristäähän se todellakin kummasti.

Btw, viime päivinä on ollut hiukan lyhyitä postauksia, koska hajotin n(taas vaihteeksi) Macbookini, arrgh! Pitää operoida nyt vanhalla "PuuCeellä", mikä on hermojarepivää, mutta koittakaa kestää! Postauksia nyt kuitenkin tulee, koska sain tämän vehkeen päivitettyä eilen ja se toimii ihan hyvin (ja miksei toimisi, kone on vaan varakone ja vähän käytetty).

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kesäiset marjaleivokset

Kesällä kokattavien juttujen pitää olla helppoja. Kaupoista saa valmiita marenkipyörylöitä ja torilta marjoja  - ja kaupasta kermaa. Mitään muuta ei sitten paljoa tarvitakaan!





perjantai 24. heinäkuuta 2015

Maailmanmenoa

Nyt kun olen joutunut kulkemaan leikatun käden kanssa bussilla oman auton sijaan, olen huomannut yhden asian, ja se on ihan sama, onko kaupunki Turku vai Lontoo.

Se on lasten käyttäytyminen. Bussi saattaa olla tupaten täynnä ja siellä saattaa pitkiäkin matkoja seisoa vanhuksia, joiden kulkeminen on kepin tai rollaattorin varassa, ja lapset istuvat penkeillä, eivätkä näytä tajuavan, että, joillekin vajaakuntoiselle vanhukselle voisi tarjota paikan.


Annoin kerran oman paikkani vanhalle ja huterasti kulkevalle naiselle, ja hänen miehensä jäi seisomaan, jolloin pyysin, vieressä istuvaa koululaispoikaa tarjoamaan paikkansa miehelle, ja vastauksena oli ylläkuvatun kaltainen ele haistattelun säestyksellä.

Keväällä oli paljon lastentarhaporukoita kevätretkillään Turun busseissa. Tarhatädit istuttivat lapsukaiset penkkeihin (tietty se on helpompi tapa kontrolloida eläväisten lasten paikallaan pysymistä, mutta...), mutta edes noilta aikuisilta ei tullut ohjausta antaa seisoville vanhuksille paikkaansa. Yhden kerran seisoin siellä minäkin toinen käsi kipsissä ja raskaiden kantamusten kanssa yksikätisenä. Kohteliaasti huomautin eräällä näistä lasten kanssa olleista aikuisista asiasta, mutta vastauksena oli vain kiukkuinen mulkaisu.

Lontoossa on nähty pahempaakin. Busseissa pitäisi lastenvaunut laittaa kasaan, mutta käytännössä en ole juuri koskaan nähnyt niin tehtävän. Tilanne eskaloitui jopa aikuisten syljeskelyksi toistensa päälle, kun eräs matkustaja huomautti asiasta  naiselle, jolla oli muutama lapsi mukana ja yksi rattaissa ja bussi ihan tupaten täynnä.

Äsken tulin bussilla kotiin ja bussipysäkillä viereisessä penkissä istui kaksi noin 10-vuotiasta poikaa, jotka yhtäkkiä, juuri ennen bussin lähtöä päättivätkin jäädä pois autosta. Koska takaovi oli jo lähtöä varten suljettu, huusivat molemmat yhteen ääneen kuskia avaamaan oven. No, jokainen tiedämme, ettei bussin ovi aukea ihan sekunnin murto-osassa, ja se sai nämä kaksi raivoihinsa ja kirosanoja ja haukkumasanoja kuskille sateli kovaan ääneen vielä heidän poistuttuaankin ulos.

Joo-o, ja minä kun kuvittelin olleeni kakarana vanhempåieni mieliharmi ja rasavilli, mutta en nyt sentään ihan tuolla tavalla käyttäytynyt. Jos vaikka nyt sitten viis kiroilusta, mutta oikeasti pitäisi olla ja opettaa lapsillekin tilannetajua, ainakin sen suhteen, että ymmärtää ja huomioi liikuntarajoitteisten ihmisten olemassaolon.

Eihän sitä nuorena ja terveenä tietenkään ajattele joskus olevansa mahdollisesti samassa tilassa kuin nuo vanhukset (ellei sitten kuole äkillisesti ennen ikääntymistään), mutta oikeasti, onnettomuuksia ja sairauksia, jotka aiheuttavat liikuntarajoitteisuutta, voi tulla itsekullekin ihan milloin hyvänsä.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Torstain kynsidesign

Näin erään pariisilaisen liikkeen ikkunassa mallinukeilla tällaiset mattapintaiset musta-kultaiset kynnet, joten pakkohan sitä oli kokeilla kotonakin! En vaan ole kovinkaan hyvä tällaisissa kynsipiperryksissä, mutta jonkinlainen siitä nyt sitten tuli....

Tykötarpeet löytyivät omasta kynsilakkaloodastani, joten niitä ei tarvinnut ostaa.  Make up Storen mattaava päällyslakka hoiti kiillon pois tuosta Mavalan lakasta. Dermosilin lakka oli sopivan kalpean kultainen sävy ja matahko jo valmiiksi.






Mitäs tykkäätte?

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box, kesäkuu 2015

Tilasin taas tämän loodan, matkakokoja kun tarvitaan. Nyt kyllä kuitenkin arvelen asiakkuuteni ko. lafkaan loppuvan tähän, sillä tämä oli jo toinen kerta kun käytän minulle s-postiin tulleen tajouskoodin, joka ei sitten toimikaan, eikä mitään hyvitystä ole luvattu. Eikä koko tilausta voi edes perua heti sen tekemisen jälkeen. Yritetty on.


Katsotaas, mitä loodassa oli, vasemmalta oikealle....

Ylhäällä vasemmalla Muradin Rapid Collagen Infusion - putkilo, hyvin suljetussa ja uudelleen suljettavassa pussissa. Hyvä, kokeilen mielelläni! Vähentää kuulemma juonteita ja ryppyjäparissa tunnissa.

Sen vieressä mustassa pullossa label.m:n Shine Spray -kiiltosuihke, jossa on myös UV-suoja. Kiva juttu! Eikä ole aerosolipullo, joten sopii kiikutettavaksi mukana lentokoneen kabiinissakin. Tosin, on siellä pieniä aerosolipullojakin ollut mukana ja ainoastaan kerran semmoisesta on joku turvatarkastuksessa närissyt.

Sen oikealla puolella on Caudalien Vinoperfect Radiance Serum -tuubi. Tämä kuuulemma kirkastaa, vaalentaa ja tasoittaa ihon sävyä ja on Ranskassa no 1 -tuote ihon tummia läiskiä vastaan. Tuote on öljytön, joten sopii hyvin meille sekaihoisille.

Ylhäällä oikealla on pieni pullollinen Korresin Aloe & Soapwort -shampoota tiheään hiustenpesuun. Ihan OK. Soapwort on muuten rohtosuopayrtti....

Alhaalla vasemmalla on Renin Glycolactic Radiance Reneval Mask -tuubi, joka kuorii ihoa ja häivyttää epäpuhtauksia. Tämä tuote on valittu Tatler-lehden Beauty Awardsien 2015 parhaaksi kasvonaamioksi. Innolla kokeilen...

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on Nuxen Mini Crème Prodigieuse, joka on vahva antioksidanttivoide sekaiholle.

Siinäpä taas testattavaa.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Porkkana-kesäkurpitsamuffinsit

Leivon aina sillloin tällöin muffinseja, koska ne on niin helppo tehdä. Kesäkeittiössä ei viihdytä kauaa lieden äärellä! Tässä kesäleivontaan sopiva ohje, jossa hyödynnetään kauden kasviksia.



Porkkana-kesäkurpitsamuffinsit (n. 9 kpl)

1 muna
n. 20 g raastettua kesäkurpitsaa
n. 20 g raastettua porkkanaa
2 rkl maitoa
1 rkl neutraalin makuista ruokaöljyä
75 g jauhoja
1 (isohko) rkl fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 200 C. Levitä uunipellille muffinsivuoat.

Sekoita jauhot ja sokeri. Vatkaa muna erillisessä kulhossa ja sekoita siihen raastetut kasvikset, öljy ja maito.

Yhdistä munaseos ja kuivat aineet sekoittamalla, kunnes seos on tahmeaa ja jaa taikina muffinssivuokiin.

Paista uunin keskitasossa n. 12-15 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Uusia kosmeboxituttavuuksia

Sain kyselyn noista tuntemattomammista ylläriboxeista, ja aiemman postauksen lisäksi loistaan vielä muutaman, joita toimitetaan Suomeenkin. Siitähän kaiketi oli kyse.... En nyt rajoitu suoranaisesti kosmetiikkaan tässä postauksessa.

Conscious Box on nimensä mukaan ympäristötietoiselle ostajalle. Kauneustuotteiden lisäksi boxissa voi olla artesaaniruokia tai -juomia tms.


Starlooks Starbox on kosmeboxi, jota toimitetaan muuallekin kuin Amerikoihin. Lue lisää täältä. Tämä firma tarjoaa bonusohjelman ja eläinkokeettomat tuotteet. Boxi keskittyy meikkeihin.

From the Lab tarjoaa lähinnä ihonhoitotuotteisiin keskittyvän Beauty Explorer -boxin aikuisille naisille. Tällä hetkellä klubimaisesti toimiva tilaajasysteemi on täynnä, mutta jätä yhteystietosi tänne, niin sieltä otetaan yhteyttä kun jäsenyyksiä on taas saatavilla.

Lontoon Selfridges&co on myös mukana boxibusineksessa. Yksi boxi on myyty loppuun, toista vielä löytyy. Toimitus myös Suomeen.



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Onko ruusulla parantavia ominaisuuksia?

Lapsuudenkotini puutarhassa kasvoi monta ihanasti tuoksuvin kukin kukkivaa Rosa damascena -pensasta. Pensas oli kulkenut äitini suvussa.



Silloin en vielä tiennyt päätyväni lääketutkimusalalle. Jälkeenpäin luin alan lehdistä juuri tämän ruusun vaikutuksesta keskushermostoon.

Suurin osa tutkimuksista on prekliinisiä tai tehty in vitro. Prekliiniset kokeet on tehty pääsääntöisesti hiirillä, rotilla ja marsuilla, joten niistä ei oikein voi mitään päätellä toimivuudesta ihmisillä.

Ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa ovat tutkimushenkilömäärät olleet todella pieniä, joten niistä voidaan tehdä vain viitteellisiä päätelmiä, jotka vaatisivat isompien tutkimuksien kautta tapahtuvaa vahvistusta.

Näissä tutkimuksissa on todettu esimerkiksi seuraavaa: verenpaineen aleneminen, stressin lievittyminen, hengitystiheyden aleneminen ja keskushermoston rauhoittuminen (ruusu-uutteen iholle sivelemisen jälkeen), ruusu-uutteen hengittämisen jälkeinen kortisolin (stressihormoni) aleneminen ja kivun lievittyminen ja rauhallinen olo lisääntyi itsearviointiasteikkojen mukaan. Todennäköisesti nämä kaikki ovat nivoutuneet samaan toimintamekanismiin.

Ruusun eteerinen öljy, sekoitettuna joko voiteeseen tai hierontaöljyyn läpäisee ihon ja bioaktiivinen vaikutus kestää yleensä muutamia tunteja. Ruusuöljyn sisältämät fenyylipropanoidiyhdisteet (ruusuoksidi ja sitronellooli) läpäisevät ihon parhaiten, monoterpeenialkoholit geranioli ja neroli toiseksi parhaiten.

Traditionaalisesti tätä ruusua on käytetty moninaisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin. Sitä pidetään sydäntä vahvistavana, alavatsan kipuja lievittävänä, yskään auttavana, kuukautisvuotoja vähentävänä ja ruoansulatusta edistävänä aineena. Ruusuöljyn on katsottu myös auttavan dementiaan, viivyttävän Alzheimerin taudin etenemistä, auttavan epilepsiaan ja in vitro on myös todetty sen antimikrobisia vaikutuksia mm. HI-viruksen ja monien bakteerien suhteen.

Kosmetiikassa ruusun öljy toimii lähinnä antioksidanttipitoisuutensa takia. Antioksidantit ovat lähinnä fenoliyhdisteitä ja C-vitamiinia, joka toimii sekä anti-inflammatorisesti, että antioksidanttisesti. Fenoliyhdisteiden tiedetään myös toimivan antimutageenisesti, antikarsinogeenisesti, vapaita radikaaleja ja tulehduksia vastaan ja antidepressanttisesti.



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Joo, mä ostin sen sitten....


Kamalaa tuhlausta, mutta kävin sen kuitenkin hakemassa. Siis DKNY:n A Drop of Rosen. Tästä voi lukea, mitä Fragrantica tästä tuoksusta sanoo. Edelliseen postaukseen unohtui laittaa DKNY:n A Drop of Vanillan arvio Fragranticassa, joten linkitän senkin tähän.

Avaielementti näissä Pure-tuoksuissa on ekologisuus ja ainakin minun sydäntäni lähellä oleva asia, eli naisten aseman parantaminen. DKNY partneroi tässä asiassa Care:n, maailmanlaajuisen humanitäärisen organisaation kanssa, joka tukee naisten asemaa taistelussa köyhyyttä vastaan.



Henkilökohtaisesti uskon myös, että ainoa tie rauhaan on naisten koulutus ja tasa-arvo maailmassa. Ei siinä tarvita mitään telaketjufeminismiä, vaan mahdollisuus opiskella ja ansaita elanto.

Tuoksun ydin on Damaskonruusussa, eli Rosa Damascenassa, tai ruusu-ottossa, kuten sitä myös kutsutaan. Nämä ruusut ovat kasvaneet luomuna Turkissa Ispartan laaksossa, kerätty käsipelillä ja uutettu kalliiksi ruusuöljyksi. Tästä voi lukea lisää täältä. Mielenkiintoinen juttu!

Itse tuoksussa on turkkilaisen ruusun lisäksi herkullisesti mustaherukkaa, verbenaa, magnoliaa ja seetripuuta.

Lisäksi voin kertoa, että sen lisäksi, että tuoksu on  luonnollisesta lähteestä (ruusu), sen pakkaus on kaikkiaan kierrätettävissä.




Tällä ruusulla on farmakologisia ominaisuuksia, joista ajattelin postailla huomenna.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pienimuotoista shoppailua

Kävin tässä jokin aika takaperin Sokoksen alelaareilla, ja täytyy teillekin suositella näitä ostoksia.


Erinomaisia meikinpoistoliinoja, merkki Fresh'n Soft, 1,50 euroa per 20 kpl. Näitä piti käydä ostamassa lisää, kun olin kerran kokeillut. Poistavat meikit hyvin naamasta!


KC Professionalsin Color Mask 40 ml, matkakoko, eri värejä 3,90 euroa. Tekee hiuksista todella kiiltävät ja sileät ja vahvistaa väriä.


Joskus tarvitaan pikamanikyyri, eikä käsivoide ihan riitä kuiville käsille ja kynsinauhoille (ja kynsille). Nyt oli tarjolla tällaisia pehmittäviä käsineitä, jotka toimivat hyvin. Hinta 2,75 / pari. Nämä kokeilemani ovat mallia "liftaava". Merkki Iroha Nature.

Donna Karanin (DKNY) Pure-tuoksuja parilla kympillä per pullo. Luontaisia tuoksuaineita sisältävät parfyymit houkuttivat, ja sorruin ostamaan Vanilla Dropin, joka sisältää ugandalaista vaniljaa, Turkinn ruusu-ottoa, freesiaa, lootusta, jasmiinia jne.  Taidan sortua vielä tuohon ruusuunkin. Kolmas tuoksuvaihtoehto on verbena.



torstai 16. heinäkuuta 2015

Mitä sokeri tekee elimistöllesi?

Luin tänään nyt niin muodikkaasta sokerinvastaisuudesta, siis lähinnä siitä, miten sokeri voi vaikuttaa eri ravintoaineiden imeytymiseen. Minulle ei nyt selvinnyt ihan kirkkaasti, mikä sokerissa estää tiettyjen ravinteiden imeytymisen, mutta uskon sen liittyvän puhtaan sokerin suoliston bakteerikantaa huonontavaan vaikutukseen.



Ei ollut kovinkaan kivaa opiskeltavaa tämä. Olen aina paasannut sokerin haitoista, mutta on hyvä huomata, että maailmakin alkaa havahtua asiaan.

Keskimääräinen sokerin kulutus per henkilö on nykyään 68 g (noin 17 teelusikallista) per päivä. Tämä määrä on noin 45 % suurempi kuin 30 vuotta sitten.

WHO:n mukaan turvallinen sokerimäärä on aikuiselle noin 25 g per päivä. Silti lapsetkin saavat juoda purkillisen limua päivässä, ja siinä satsissa sokeria on noin 40 g. Aika järjetöntä.... Mehuissa sitä sokeria on myös, ja mehuja käytetäään ainakin Suomessa paljon.

Sokerin maku on tietty mukava, mutta sokeri estää tiettyjen aineiden, kuten kalsiumin, kuparin, magnesiumin ja kromin pääsyn elimistöön. C-vitamiinin pääsy elimistöön estyy myös, koska glukoosi ja C-vitamiini muistuttavat kemiallisesti toinen toistaan, ja siten ne kilpailevat pääsystä solutasolle. Vaikka verensokeri olisi vain hiukan kohonnut, se voi aiheuttaa C-vitamiinin puutosta ja sitä kautta myös esimerkiksi heikentyneen immuunipuolustuksen.

C-vitamiinin imeytymishäiriö ilmenee myös hitaasti parantuvina haavoina, jatkuvina infektioina (flunssat sun muut), mustelma-alttiutena, keuhko-ongelmina, voimattomuutena, herkkinä ja turvonneina nivelinä, maharasvana (viskeraalinen rasva), vertavaluvat ikenet, huonot hampaat, ahdistus ja nenäverenvuoto.

Kalsiumin puute voi ilmetä esimerkiksi osteoporoosina, osteomalasiana, riisitautina, lihaskramppeina ja -kipuina, kohonneena verenpaineena, PMS-oireina, sokerin ja suolaisen himona, luiden kipuiluna, hampaiden reikiintymisenä, kohonneena suolistosyöpäriskinä ja pahassa tapauksessa jäsenten puutumisena ja kihelmöintinä ja unettomuutena.

Kromin puutos voi ilmetä esimerkiksi jatkuvana aterioinnin tarpeena, insuliiniresistanssina, lapsettomuutena, metabolisena syndroomana, diabeteksena, liikalihavuutena, hypoglykemiana, korkeana kolesterolina, kylminä käsinä, kardiovaskulaarisairauksina ja kylmänä hikenä.

Kuparin puutos voi aiheuttaa osteoporoosia, anemiaa, ripulia, yleisen kunnon heikkenemistä, voimattomuutta, kaljuuntumista, hengitystieoireilua, ihon ja hiusten pigmentin vähenemistä, myelopatiaa, tulehdusalttiutta, kohonnutta "huonoa" LDL-kolesterolia, ahmimispuuskia ja alentunutta ruumiinlämpöä.

Magnesiumin puute taas saattaa aiheuttaa sokerinhimoa, pahoinvointia, kihelmöintiä, puutumista, kramppeja, sydämen lyöntitiheyden lisääntymistä, kohonnutta verenpainetta, sepelvaltimotautia, osteoporoosia, astmaa, ummetusta ja jopa unettomuutta ja masennusta ja persoonallisuuden muutoksia.

Suuren sokerimäärän syönnin jälkeen sinulla saattaa olla magnesiumin ja kalsiumin puutetta. Tutkijat ovat todenneet, että sitten kun tämä tapahtuu, sinun tekee mieli vielä lisää sokeria! Kierre on valmis!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Sampar (forever)

Jos nyt sitten olen johonkin kosmetiikkasarjaan tykästynyt ihan loputtomasti, niin se on Sampar. Tylsäntyntuinen nimi, kylläkin, mutta makunsa kullakin.


Aiemmin kirjoittelinkin jo yhdestä tuotteesta, mutta tässä sitten toinen, eli Glamour Shot. Kyseessä on siis CC-voiteen tapainen läpinäkyvä meikkivoide, mutta kuten Lumenen CC-primerin kanssa (ks. aiempi postaus), pidän tätä hyvänä primerinä. Molemmat uppoavat hyvin ihoon, tasoittavat sen väriä ja pitävät hyvin kiillon poissa.

Tämä voide on parabeeniton ja se, mikö siinä on erikoista, se ei ole voidemaisten meikkipojien kanssa sopiva. Käytä siis tarvittaessa puuterimaista meikkipohjustusta. Hyvin se kyllä siloittaa ihoa, eikä ole mitään silikonitahnaa, jota inhoan.

INCI:

HQA microlens, new generation soft focus, reduces the appearance of pores, smoothes and mattifies the skin. 
Oat extract provides an optimal and immediate lifting effect. 

Encapsulated hyaluronic acid improves skin density and fills in wrinkles for a long-term effect. 

Urban Advance Complex, a powerful alliance of 3 active ingredients (shea butter serum, mint endorphin and probiotic sugar), acts as an anti-oxidant shield, neutralizing any cutaneous imbalances linked to pollution, strengthens the skin’s natural defenses and shocks the skin back to life on a cellular level.


Liftauksesta en osaa sanoa mitään radikaalia, mutta hyaluronihappo tuntuu kosteuttavalta ja iho kyllä pysyy mattana, suosittelen! Probioottinen sokeri on hyvä idea ihovoiteessa, pitääkin kirjoitella aiheesta lähitulevaisuudessa.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Runotytön vapaapäivä

Minä se täällä vaan aivastelen. Rämpytän Within Temptationia ja muuta sensellaista, syön roskaruokaa ja kaikkea muuta mitä teatteriin hinkuva mies ei kaunosieluna ihan hyväksy. Oli sitten Lontoo tai Turku, tällä mielialalla istuskelisin kahviloissa joen rannalla ja katselisin viinilasi nokan edessä ohikulkijoita ja nauttisin  - no tässä tapauksessa en kuitenkaan kauniista säästä, sillä sitä ei ole kummassakaan.



Kävinpä nyt kuitenkin pizzalla ja join pari viinilasillista. Ei aina jaksa edes syödä kovin terveellisestikään, joskin minulla ei ole mitään valittamista kun ruoka tulee kotona pääsääntöisesti nenän eteen ja se on terveellistä ja herkullista; vihersalaattia, kasvis- ja kalavoittoista ja useampi ruokalaji illallisella.

Hemmottelusta kiitokset hänelle, joka saattaa jopa lukea tämän postauksen, mutta nyt en ole kovin kulturellilla tuulella, ja siksi siis voi pitää vapaaillankin ja vaikka runoilla itsekseen jotakin älytöntä. Nenän niistelyn ja aivastelun lomassa.

Ja ne runot? Ihan tyhmiä ja iloisia vain omassa mielessäni!

Mutta siis se oli minun rälläyspäiväni, joka kohta tulee loppuunsa. Jos jaksoit lukea loppuun asti, niin kerro, millaisesta kosmetiikasta olet kiinnostunut. Aion näet arpoa jotakin, mutta se on ylläri, johtuen siitä, että kaikenlaista on ihan liikaa varastoissa. Random.org arpoo voittajan, ja arvontaa en mainosta tämän enempää. Voitto voi olla iso tai pienempi, riippuen toiveistasi ja arvan osumisesta kohdalle! Tai kiinnostuksesi kohteesta!

Tylsä voitto se ei kuitenkaan varmaan ole, ja se "most probably" on kosmetiikkaa, ellet ole kiinnostunut esimerkiksi ruoanlaittoon ja ruokaan liittyvistä jutuista (siinä tapauksessa KERRO SE, sillä arvan osuessa kohdalle saat omzn kiinnostuksesi mukaan jotakin)! Muutkin kiinnostuksen kohteet huomioidaan, kunhan ne liittyvät blogini aiheisiin :D

Arvonta on avoin vain vakkarilukijoille ja aikaa osallistua on heinäkuun 20. päivän loppuun saakka. Vakkarilukijaksi saa toki liittyä osallistuakseen.

Nyt vaan jännäämään!

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Viikonloppua!

Olen tänään ihmetellyt yhtä juttua; miksi poankista toiseen rahansiirto kestää niin kauan? Siirsin omalta Nordean tililtäni omalle OP:n tililleni rahaa, ja kesti viikon, ennenkuin se ilmestyi näkyviin OP:n tilillä. Osaako joku selittää miksi se kestää niin kauan? Kenen käytössä ovat rahat sillä aikaa? Jos nyt vaikka siirto olisi jokin suuri summa, esimerkiksi 100 k euroa, nin joku korjaa korot, vähintään. Samantapainen tilanne sattui kun eräs henkilö maksoi omalta OP:n tililtään minun OP:n tililleni rahaa, ja sekin näkyi online vasta parin päivän päästä.



Olen taas ruvennut käymään kuntosalilla, neljä kuukautta oli sairausvapaata, eikä ranne oikein vieläkään ole kunnossa, mutta jotakin sentään voin tehdä. Ihanaa, että pääsen taas vanhaan rytmiin! Raskaan liikunnan puute alkoikin jo rassata, ja pahasti.

Mitä tulee lannerangan kasvaimiin, luulen, että liikunta on ihan hyvä juttu siihenkin kipuiluun. Kävin viime viikolla seurannassa (magneettikuvaus) ja vastaukset soittaa lähettänyt lääkäri vasta kuun lopussa, koska on lomalla. Kukaan ei ajattele, että minua ehkä kiinnostaisi kuulla ihan tuoreeltaan tilanne. Nyt on ollut tosin niin kiirettä, etten ole oikein ehtinyt ajatella koko asiaa, ainakaan paljoa. Joku muu voisi jo olla ohan hermoraunio viiveen takia.

*****
Asiasta seitsemänteen: Olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät pitää pientä käsivoidetuubia aina mukana. Jotkut tuubit vaan ovat sellaisia, joista korkki irtoaa helposti ja koko laukun sisältö on sitten töhnässä.

Olin shoppailemassa ja huomasin, että pyöreihin hylsyihin pakatuista huulirasvoistaan tunnettu EOS on ruvennut valmistamaan myös käsivoiteita. Tai voi tietty olla, että niitä on ollut tarjolla jo pitkän aikaa, mutta en vaan ole niitä hoksannut.

Purkki näytti käsilaukkuun sopivan malliselta ja niinpä ostin kurkuntuoksuisen. Ihana tuoksu ja voide imeytyy käsiin nopeasti, joten tykkään, ja voin suositella! Tarjolla oli myös kukkaistuoksuista, mutta ostin nyt alkuun tämän yhden. Todennäköisesti tämän loppuun käytettyäni kokeilen myös sitä toista!




Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Makoisa tomaattikeitto

Tomaatit alkavat olla nyt mehukkaimmillaan, joten laitetaanpas tähän helppo tomaattikeiton ohje. Aiemmin muistan postanneeni espanjalaisen gazpachon ohjeen, mutta tämä on hiukan erilainen. Ohje on yhdelle hengelle ja se soveltuu vaikka illanistujaispöytään tai grillibileiden alkuruoaksi. Tosin jopa jälkkäriksi, sillä se on hiukkasen makeahko.



Makoisa tomaattikeitto (1:lle)

1 iso tomaatti hienonnettuna
1 rkl sokeria
hyppysellinen chilihiutaleita
1 rkl punaviinietikkaa
hiukan kiehuvaa vettä
1 dl kuohukermaa
1 rkl kreikkalaista jogurttia
1 rkl tomusokeria

koristeluun raastettua muskottipähkinää ja siivu/lohko appelsiinia.

Hienonna tomaatti ja laita se paistinpannuun tavallisen sokerin, viinietikan, vesitilkan ja chilihiutaleiden kanssa. Hauduta seosta kansi sujlettuna noin 5-6 minuuttia tai kunnes tomaatti on pehmeää.


Vatkaa kerma, jogurtti ja tomusokeri yhteen ja vaahtomaiseksi. Kääntele sekaan tomaattiseos. Annostele tarjolle laseihin ja raasta päälle hiukan muskottipähkinää. Koristele appelsiininsiivulla tai lohkolla.



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Finni takapuolessa?

Juttelin yhtenä päivänä erään tuttuni kanssa, joka valitti, että hänellä on finni takalistossaan. Olin hiukan hämmästynyt ja kysyin, että  - siis missä? No persposkessa!



Ensin vähän nauratti, mutta tosissaan, miksei niitä sinnekin voi tulla, joillakinhan selkäkin saattaa kukkia finnejä, miksei siis takamuskin? Varsinkin hikoillessa esim. kuntosalilla ja hiestä märissä vaatteissa on tärkeää hoitaa ihoaan myös muualt akuin kasvoista.

Kuten kasvojenkin huokosiin, myös muualle kropan karvafollikkeleihin saattaa kerääntyä kuolleita ihosoluja ja bakteereja, ja bum, näppy on valmis kasvamaan. Yleensäottaen huokoset ovat selkäpuolella aika suuria, joten ne tukkeutuvat helposti ilman kuotintaa.

Älä varsinkaan jätä tiukkoja ja hiestä märkiä vaatteita iholle tarpeettoman kauaksi aikaa. Hikoillut iho kannattaa pestä vaikka karhealla ja kuorivalla sienellä tai harjalla, ja sen jälkeen pukeutua ilmavasti, varsinkin kesähelteillä. Vältä kuitenkin hankaamasta ihoa liikaa, sillä siihen voi muodostua arpikudosta samalla kuivattaen ja kovettaen ihon pintaa liikaa, jolloin talineritys voi kiihtyä ja akneongelma on edelleen olemassa.

Pesussa ja ihon kosteuttamisessa ja kuorimisessa ei kannata käyttää mitään tuotetta, jossa on natriumlauryylisulfaattia (sodium lauryl sulfate/sodium laureth sulfate), lanoliinia, moneraaliöljyjä (petrolatum/petroleum) tai silikoneja (esim. dimethicone), sillä ne saattavat tukkia huokosia. Kokeile ihoa kuorivia pesunesteitä, kuten tätä, jossa on salisyylihappoa.

Ei myöskään kannata käyttää vaatteiden pesuun hajustettuja pesuaineita tai edes huuhteluainetta, sillä ne voivat ärsyttää ihoa kuivattamalla sitä ja tulehdus on valmis.

Sitten vielä vanhan kansan vinkki: Juo päivittäin seos, jossa on sekoitettuna 1 rkl viinikiveä ja 2 1/5 dl vettä (voit lisätä mehua mauksi). Jatka tätä satsi päivässä muutaman kuukauden ajan, tai kunnes akne alkaa hävitä. En ole kokeillut, mutta eipä tuo viinikivi apteekissa/kaupassa paljoa maksa, jos kokeilee!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Vähän tuntemattomampi ylläriboxi (ja tuntemattomampi kosmeboxi, jota toimitetaan myös Suomeen)

Hohhoijaa, pankkini vaihtoi luottokorttini toiseen ja kaikkialle muualle nettiin sen päivitin, mutta Livboxin tiedoista sen unohdin  - kunnes sain muistutuksen, ettei boxia voida veloittaa siltä (vanhalta siis). En päivittänyt uutta kiireen keskellä välittömästi, joten sen tehtyäni tuli tieto, että boxi on myyty loppuun. Harmitti silloin, mutta ei nyt, kun kurkin muista blogeista boxin sisällöstä.

Se Kloranen kuivashampoo olisi ollut ainoa boxista haluamani tuote :)

Mutta ilahdutinpa itseäni luomuiluboxilla USA:sta. ECO EMI:n random boxilla, jossa on kokoelma kaikenlaista sälää. Ihan vaan uteliaana...


No olihan siellä sitten kaikenlaista. Alkaen monitoimibambupyyhkeestä, joka ei ole kertakäyttöinen. Sitä voi näemmä käyttää niin ihonpuhdistukseen kuin siivoamiseenkin (alemmassa kuvassa se on ylimpänä).


Alimmaisena mainittu bambupyyhe. 
Yllä vasemmalta oikealle: Arnica-kipugeeliä, Palmetto Derman Collagen Booster & Restoration Serum -näyte ja Keeki-merkkinen Cuticle Rejuvenator. Tulivat kivassa pitsipussissa.

Pakkaus Eslorin tuotenäytteitä ja Marlo's Bake Shopin pehmeä biscotti, makuna tuplasuklaa ja espresso.



Aromaflagen tuoksunäyte, jossa on vaniljaa, sitrusta ja seetripuuta, oli miellyttävä. Ei lisäaineita, eikä parabeeneja, tuoksu vain aidoista öljyistä. Vieressä iso purkki, jossa on veteen seloitettavaa kasvonaamiojauhetta, mansikan ja kermantuoksuista sellaista. Merkki on bodybrana, ja kauppa löytyy näköjään etsystä. Aika kiinnostava tuote!


Mustassa organzapussissa saapuvati herbal aloe & herb cleanser, facial oil ja neroli toning mist -näytteet.

Ai niin, ja oli siellä myös orgaaninen tropical peach drink mix myös, unohtui kuvista!

*****
Niille, jotka ovat kiinnostuneet uusista boxituttavuuksista, voin kertoa, että Mirenessellä voi koota oman boxinsa tai tilata joka toinen kuukausi tulevan boxin. Täysikokoisia tuotteita, ja toimittavat ympäri maailman. Käykääpä kurkkaamassa!

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viisi luonnollista keinoa premenstruaalisyndrooman lievittämiseen

Kärsitkö PMS:stä, eli premenstruaalisyndroomasta? Sen oireet voivat olla moninaiset, aina kärttyisestä mielialasta turvotukseen. Tyypillisintä oireilu ennen kuukautisia on 35-45 -vuotiailla.


Eräässä julkaistussa tutkimuksessa todettiin joogan auttavan PMS-oireisiin. Tutkimuksen aikana stressin lievittymin en ja rentoutuminen mitattiin aivokäyrien rekisteröinnillä (EEG). Rentoutuminen myös auttoi naisia keskittymään paremmin.

Jooga ei ole ainoa liikunnallinen harjoitus, joka auttaa PMS-oireisiin. Jos oireisiin kuuluu etenkin kramppeja, ahdistusta, masennusta ja epävakaata mielialaa, tekee helpommin mieli pysyä sängyssä. Se ei kuitenkaan auta, vaan juuri silloin tulisi lähteä liikkeelle. Liikunta tasoittaa hormonaalista vaihtelua ja etenkin aerobinen liikunta (ei niinkään voimaliikunta) on hyväksi voinnille.

B6-vitamiinin tehosta PMS-oireisiin ei ole selkeää näyttöä, mutta se saattaa auttaa huonovointisuuteen. B6-vitamiinin, eli pyridoksiinin yliannostelu saattaa aiheuttaa sensorista neuropatiaa, joten annosten kanssa on oltava varovainen. Parempi saada B6-vitamiini ruoasta kuin pillereistä, sillä suositus on pitää annos alle 100 mg:n per päivä. B6-vitamiinia saa esimerkiksi kikherneistä, lohesta ja kanan lihasta.

Kalsium saattaa myös lievittää PMS:n oireita, ja toisekseen kalsiumin saannista on muutenkin hyvä pitää huolta, sillä se estää osteoporoosia. Useissa tutkimuksissa on todettu, että 1000-1200 mg kalsiumia jaettuna kahteen annokseen per päivä auttaa kipuiluun. Negatiiviset mielialan oireet laskivat myös tällä annostelulla. Kalsium auttoi myös plaseboon verrattuna hyvin syömishimoon ja vuotamiseen. Kalsiumin teho alkaa näkyä vasta parin kuukauden käytön jälkeen.

PMS luetaan myös yhdeksi magnesiumin puutteen oireista. Se voi ilmetä sydämentykytyksinä, lihaskramppeina, päänsärkynä, pahoinvointina, metabolisina oireina tai esimerkiksi migreeninä. Suklaanhimo saattaakin johtua magnesiumin puutteesta. Magnesiumlisä saattaa olla siis tarpeen. Nykyään tehoviljely on vienyt kasviksista magnesiumin, joten väitetään yhä useamman ihmisen kärsivän liian vähäisestä magnesiumin saannista. Jos haluat saada magnesiumisi kasviksista (etkä suklaasta tai pillereistä), valitse maapähkinät, mustapavut, cashewpähkinät ja mantelit osaksi päivittäistä ruokavaliotasi.