perjantai 10. lokakuuta 2014

Itsetehtyä ihoseerumia - osa 2

Nyt kun on käyty läpi muutamia öljyjä, joita voi käyttää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, tarkastellaanpa hiukan mitä niihin voisi lisätä.

Eteeriset öljyt tuoksuvat voimakkaalta, ovat voimakkaita, eikä niitä saa koskaan laittaa sellaisenaan iholle, vaan ne pitää laimentaa esimerkiksi juuri öljyyn. Esimerkiksi iHerbistä niitä saa aika edullisesti (hakusana: essential oil).

Eteerisissä öljyissä on voimakas tuoksu, joka kuitenkin  - öljystä riippuen - häviää nopeasti. Tämä tuoksuasia on hyvä muistaa, jos teet seerumia esimerkiksi lahjaksi jollekin. Pienet seerumipullolliset itsetehtyine etiketteineen ovat kivoja joululahjoja, mutta älä anna sellaista esimerkiksi tuoksuista migreeniä saaville ystävillesi. Muista myös, että esimerkiksi teepuulle ovat monet allergisia, joten kokeile sitä öljyyn laimennettuna pienelle ja näkymättömälle ihoalueelle ennen käyttöä kasvoille.

Listaan alle muutamia (luonnon)kosmetiikassa käytettyjä eteerisiä öljyjä ja niiden käyttötarkoituksia.

Aura Cacian eteerisiä öljyjä: Laakerinlehti ja Roomalainen Kamomilla. Kuten kuvasta huomaatte, kamomilla on jo valmiiksi laimennettu jojobaöljyyn, mutta tämäkin pullossa oleva seos on aika voimakasta. Kynnessä muuten Lumenen Roosa Nauha -kynsilakkaa, joka näköjään ei kestävyydeltään ollut mitään kovin hyvää luokkaa.

Ruusuöljy on kallisarvoinen öljy, joka sopii jokaiselle ihotyypille ja etenkin kuivalle, ikääntyvälle iholle. Sillä on anti-inflammatorisia ja antiseptisiä ominaisuuksia, se supistaa ihohuokosia, kosteuttaa ja parantaa ihon rakennetta. Se myös  tehoaa moniin ihosairauksiin, kuten psoriasikseen.

Laventeliöljy sopii myös jokaiselle ihotyypille. Se on antiseptinen, antifungaalinen, antibakteriaalinen ja anti-inflammatorinen öljy. Se parantaa ihoa, kosteuttaa ja rauhoittaa ja vaimentaa kipua iholla, josta syystä sitä voi käyttää esim. auringonpolttamiin.
Geranium parantaa arpia, edistää ihon verenkiertoa, nopeuttaa uusien solujen syntymistä (uudistaa ihoa) ja nopeuttaa haavojen paranemista. Sopii erityisesti epätasaisen väriselle  ja arpiselle iholle, ja sopii joka ihotyypille.


Sypressi (Cypress) kiinteyttää ihoa madaltaen ryppyjä ja puhdistaen tukkeutuneita huokosia. Se myös auttaa couperosaan ja tasapainottaa rasvaista ihoa. Se auttaa akneen antibakteriaalisilla, antimikrobisilla, antiseptisilla ja anti-inflammatorisilla ominaisuuksillaan. Kuivaihoiset voivat lisätä seerumiin sypressin lisäksi joko laventeli- tai ruusuöljyä

Teepuu (Tea Tree) on rasvaisen ja akneen taipuvaisen ihon antiseptinen öljy. Se on myös antifungaalinen ja antiviraalinen ja sopii hyvin käytettäväksi käsien desinfiointiin laimennettuna.

Ylang Ylang on erityisesti sekaiholle sopiva tasapainottava öljy.  Sitä sanotaan myös tuoksujen afrodisiakiksi.
Rooman Kamomilla on parantava, anti-inflammatorinen ja rauhoittava öljy. Se sopii erityisesti herkälle, kutisevalle ja kuivalle iholle ja jopa ihottumien ja ihoärsytysten hoitoon.

Piparminttu on rauhoittava, hermoja stimuloiva (piristävä) ja elotonta ihoa voimistava öljy, joka on anti-inflammatorinen, ihon verenkiertoa parantava, ihonväriä tasoittava, antiseptinen ja antibakteriaalinen öljy. Se tuottaa viilentävän efektin iholle sisältämänsä mentholin avulla (sopii muuten hyvin kutiseviin iho-ongelmiin). Se kirkastaa ihoa ja sopii kaikille ihotyypeille.

 Frankinsensi (Frankincense) uudistaa ihoa, häivyttää arpia ja tummia läiskiä ihossa, tasapainottaa öljyisyyttä, supistaa ihohuokosia, kosteuttaa ja on antiseptinen, antibakteriaalinen, saattaa jopa ehkäistä ihokasvaimia ja toimii ihon immuniteettiä vahvistaen. Se sopii joka ihotyypille ja sen tuoksun sanotaan nostavan mielialaa. Sitä voi lisätä kaikkien muiden eteeristen öljyjen kanssa seerumiin, sillä se tehostaa aineiden imeytymistä.
 Huomaathan, että kun eteerisiä öljyjä käytetään, useimmiten tippa-pari riittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!