tiistai 22. huhtikuuta 2014

Myrkytöntä elämää - omatekoiset puhdistusaineet (osa 1)

Luin juuri kirjan, jossa pari asiantuntijaa totesi syöpien olevan suurelta osalta erilaisten haitallisten kemikaalien aiheuttamaa. Vääränlainen ruokavalio tekee asian vieläkin pahemmaksi. Kirjoittelen tästä lisää kunhan ehdin, minulla on nimittäin toinenkin aihetta sivuava kirja kesken.



Olen aiemmin kirjoitellut ympäristön myrkyistä esim. täällä ja täällä. Niitähän on niin joka paikassa, ja niille altistuminen altistaa myös syöville.

Kodin puhdistusaineet ovat yksi riskitekijä, vaikkei niitä ihan ensimmäisenä ajattelisikaan. Kuitenkin niistäkin joutuu kaikenlaista hengitysteihin ja ihon kautta elimistöön ja kukapa sitä ylläolevan kuvan osoittamalla tavalla siivotessaan suojautuisi.

Pesuaineita voi tosin tehdä itsekin. Taannoin jo esittelin, miten tavallista ruokasoodaa voi käyttää puhdistukseen (juttu on täällä, ja silti kannattaa varoa hengittelemästä partikkeleita keuhkoihinsa). Tässä tulee lisää ohjeita, joiden aineksetkin tulevat itse asiassa pidemmän päälle halvemmaksi kuin jos ostaisi kaupasta vastaavia.


Pintapuhdistusaine (suihkupulloon)

5 dl tislattua valkoviinietikkaa
5 dl vettä
muutama tippa tea tree -öljyä (eteerinen teepuuöljy)
muutama tippa haluamaasi eteeristä öljyä (esim. laventeli) hajusteeksi

Sekoita aineet, laita suihkepulloon ja käytä kodin pintojen (esim. keittiön työtasot, kaapit, jääkaapin hyllyt ja lokerot, sälekaihtimet, maalatut seinät yms.) puhdistamiseen. Teepuuöljy toimii antimikrobisesti, eikä tätä pesuainetta tarvitse huuhdella pois, senkun vaan suihkuttaa ja pyyhkii liat pois.

Jos tarvitaan hankausainetta pinttyneempiin likatahroihin, tässä hyvä ohje siihenkin.


Yrttinen hankausaine

1 dl leivinsoodaa
1 dl kastiliansaippuaa (juoksevaa, castille soap, esim. Dr. Bronner tai ), joka voi olla hajustettua tai hajustamatonta
15 tippaa antibakteerista eteeristä öljyä, kuten salvia tai rosmariini
(1 rkl glyseriiniä)

Sekoita aineet tahnaksi. Ellet aio käyttää koko annosta kerralla, lisää joukkoon glyseriini ja sulje seos tiiviiseen lasipurkkiin. Glyseriini pitää seoksen pehmeänä. Glyseriiniä saa esim. täältä. iHerb myy myös eteerisiä öljyjä edullisesti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!