perjantai 7. kesäkuuta 2013

Viikko taas loppupuolella

Kuntoilullisesti viikko on alkanut lupaavasti. Keskiviikkona en ehtinyt salille, mutta muuten olen viettänyt siellä aikaani aika paljon, etenkin tänään kun eräs ystäväni tuli mukaan. Päivä alkoi zumballa, ja jatkui jo normalisoituneen kaavan mukaan kuntosalikierroksella, infrapunasaunalla ja hieronnalla. Ehdinpä vielä ennen zumbaa käydä nopsaan solariumissakin. Hitaasti näkyvät koivet ruskettuvan!

Mansikoitakin on mennyt ihan normaalikesän malliin.
Kaikista hauskin juttu viikolla oli samaisen ystäväni luona syntymäpäivänäni maailman putkahtaneet kissanpennut. Tässä kaikki neljä pikkukisua kolmen päivän vanhoina:

Hassua, miten eriluonteisia nuo pikkukisut heti olivat; suurin "karvis-värinen" oikealla vain makoilisi rauhassa hievahtamatta, kun taas se pikkuriikkisin monivärinen osoitti heti ADHD-tyyppiä yrittämällä jo tunnin ikäisenä karkuun laatikosta. Vaikkei siis edes ole silmiä.
Yksi pennuista kolmipäiväisenä. Voi kun ne ovatkin pieniä!
Tuosta kaikista suurimmasta pennusta tulee varmaan kuin emonsa, kissa joka muistuttaa Ragdoll-rotua, vaikka onkin maatiaiskissa. Hän tykkää seurasta, sylistä ja paijailusta. Jännä nähdä, millainen sitten tuosta "ADHD-tapauksesta" kehkeytyy....

Mutta nyt kuukahdan petiin ja jatkoa seuraa huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!