perjantai 29. maaliskuuta 2024

J Cat Beauty Eyebrow Contouring 4-tip Pen

Kaikkea sitä varastoistaan löytää... Koska kävin viime kesänä uusimassa kulmakarvojeni microbladingin (se laitettiin alunperin Dublinissa vuonna 2019 brasilialaisen Lucianan toimesta), en toisaalta tätä tarvitse. Olen sen ostanut, koska alkuperäisessä microbladingissa alkoi kulmien "hännissä" olla aukkoja, ja tällä sai äkkiä miltei microbladingilta näyttävää jälkeä.

Kupletin juonihan on siinä, että tämä J Cat Beauty -merkkinen, nelikärkinen kynä tekee yksittäisiä karvoja mimikoivaa jälkeä.





Kynä taisi olla peräisin iHerbistä, mutta muistaakseni brändiä myy ainakin Lyko.


Mukavaa pääsiäisviikonloppua!

torstai 28. maaliskuuta 2024

Guinot

Hupsan (editoitu, autocorrect oli kirjoittanut Hudson 😂), postausten tahti meni hiukan sekaisin, kun tulin Suomeen ja täällä olikin kaikenlaista ylimääräistä hommaa. Mutta ei se mitään, jutellaanpa tänään eräästä Guinotin tuotteesta.

Minulla on ärsyttävän kuivat silmänympärykset. laitan niihin illalla seerumia ja sitten vielä esimerkiksi Cliniquen All About Eyes -voidetta, siis sitä rasvaisempaa versiota. Silti aamuisin silmien aluetta kiristelee ikävästi.

Mutta ei hätää, pengoin kätköjäni, ja sieltä löytyi ihan avaamaton Guinot'on Anti-Fatigue Yeux/Eye Mask. Olin ihan unohtanut sen.

Avasin tuubin ja ajattelin ensiksi, että blääh, lieneekö siinä mitään "hönkää", kun se on kirkasta geeliä. Vaan ei, 10 minuuttia kun se vaikuttaa silmien ympäryksillä, on kireys tipotiessään.

Katsoin, mitä se sisältää. Mainostekstien mukaan hevoskastanjauute supistaa hiussuonia, kamomilla pehmentää ja kosteuttaa, taikapähkinä säätelee mikroverenkiertoa (mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaakaan...) ja hyaluronihappo tietystikin kosteuttaa.

Glyseriini taitaa olla kosteuttavana tekijänä avainosassa ja se onkin INCI:n alkupäässä. Bisabolol rauhoittaa ihoa.

Yhtäkaikki, ei huono! Tänä aamuna annoin sen vaikuttaa koko aamutoimien (lue uutisten lukemisen ja teekupposen juomisen ajan), eli runsaasti enemmän kuin sen suositellun 10 minuuttia, ja hyvin pelittää.

Guinot on ilmeisetikin aika pitkälle hoitolasarja, mutta sitä voi tilata esimerkiksi brändin omilta Suomisivuilta, Notinosta, Lookfantasticista ja ostaa vaikkapa turkulaisesta Ihopalvelushopista. Muitakin ostopaikkoja toki löytyy.

Viimeksimainittu sijaitsee Itäharjulla Pyhän Henrikin apteekin yhteydessä. Apteekki on entisen työkaverini apteekki ja sen verran vielä mainostusta, että heillä on kätevä drive-in -palvelu, käyn siellä mielelläni asioinnin helppouden takia.

*****

Sitten päivän hupijuttu, lähde ja kuvakaappaus Daily Mail 26.3.2024. Tarina lyhenneltynä: Brittinainen oli löytänyt siilivauvan katukiveykseltä, ja koska se oli ollut liikkumaton ja hänen mielestään loukkaantunut ja huonokuntoinen, hän oli pelastanut sen kotiinsa (kuvakaappaus alla).

Aamulla hän oli huolissaan vienyt siilivauvan paikalliseen eläinsairaalaan, jossa sitä oli tutkittu. Hän epäili sen olevan vakavasti loukkaantunut, koska se ei liiku eikä syö.


Siellä "siilivauva" oli paljastanut jonkun piposta irronneeksi tupsuksi. Lue koko juttu ylempänä olevasta linkistä.

Huom. aprillipäivä on vasta maanantaina, eli tämä ei liene aprillipila. Brittiystäväni Barbara oli kommentoinut, että "Only in Britain!", kun jaoin jutun linkin Facebookiini.

maanantai 25. maaliskuuta 2024

Kotimatkalla

Vähän erikoinen otsikko tälle postaukselle, kun en tiedä, kuinka päin nämä kotimatkat menevät, onko koti Saksassa vai Suomessa. Mutta...

Oli kyllä kieltämättä erikoinen junamatka tänne (Edit: siis junamatka oli välillä Aachen-Düsseldorf). Ihan kuin paikallisessa pöpilässä matkan varrella olisi ollut yleinen vapaakävelypäivä suljetun osaston potilaille, ja tämä sakki oli sitten ryysännyt kaikki samaan junaan. Ennen Leverkusenia henkilökunta joutui jo hälyttämään poliisit paikalle, mikä aiheutti yli 10 minuutin viivästyksen, jo ennestään myöhässä olevalle RRX:lle. Tapahtumat olivat selkäni takana vaunun toisessa päässä, ja joku sitä filmasikin. Itse en edes halunnut katsoa. 

Normaalisti olisin kulkenut suoralla junayhteydellä, tai vaihtanut Kölnissä, missä onkin kiva rautatieasema, mutta nyt oli jotain ratatöitä, joiden vuoksi ajelin ensin Düsseldorfiin paikallisjunalla ja siitä S-bahnilla lentokentälle.

Düsseldorfissa kentällä on hyvä Lufthansan businesslounge, mutta pian tämäkin lysti loppuu, kun SAS eroaa Star Alliancesta. Nälkä olikin jo huutava, kun sinne saavuin.


Osa leipävalikoimasta.

Baijerilaisia pizzoja. Kasvisversiossa hapankaalta ja juustoa,  toisessa versiossa Weißwurstia ja juustoa brezel-pohjalla. Taustalla luumupaistosta.

Kermaista kanacurrya ja perunakroketteja. Oikein herkullista.

Juomana Apfelschorlea, eli omenamehua sekoitettuna kuplivaan kivennäisveteen. Lähti jano hyvin.

Salaattipöytä, jälkkärit ja hedelmät + leipien levitteitä.

Jotakin kasvispataa tahinilla ja bataattikeittoa.

Luftiksen "pakollinen" namibaari.

Kahvin, teen ja kaakaon kanssa kakkuja, pikkuleipiä ja minimunkkeja.

Arlandan SAS-loungessa olikin sitten vähän köyhemmät tarjoilut.





Ei sielläkään yleensä ihan näin surkeita safkoja ole, mutta oli tosin myöhäinen ilta ja lounge suljettaisiin kohta. 


Suomeen pääsin sitten suuremmitta kommelluksitta, paitsi, että täällä on wifin kanssa jotain ongelmaa, tämä yhteys piti hoitaa läppärille puhelimen kautta. Reitittimessä ilmeisestikin jotakin häikkää. Toivottavasti saadaan kuntoon pian.